Polveutumismääritys
Genoscoper on Suomen Kennelliiton hyväksymä polveutumismäärityslaboratorio.
Jokaisella koiralla on yksilöllinen geneettinen DNA ”sormenjälki”, joka muodostuu vanhemmilta peritystä geneettisestä materiaalista. Sormenjäljen seuraamiseksi koiran DNA-variaatiota verrataan oletettujen vanhempien DNA:han, jolloin pystytään luotettavasti määrittämään koirienväliset sukulaisuussuhteet. Polveutumistestillä voidaan määrittää syntyneen pentujen isät ja emät esimerkiksi kaksoisastutuksen yhteydessä. Käytämme polveutumismäärityksissämme kansainvälisen ISAG:n (the International Society for Animal Genetics) suosituksen mukaisia mikrosatelliittimarkkereihin perustuvaa analyysia.
Yksittäiselle koiralle voidaan tehdä DNA-profiili, jolloin vanhempien näytteitä ei tarvita. Tätä tunnistetta voidaan käyttää myöhemmin hyväksi polveutumismäärityksen yhteydessä.
Suomen Kennelliitto on koirarekisteriohjeessaan määritellyt tilanteet, jolloin polveutumistestaus tulee tehdä sekä antanut ohjeet polveutumistestin tekemisestä.
Yleensä polveutumistesti tehdään kaikille isäkandidaateille, emälle ja pennuille. Kaikissa Kennelliiton virallisissa polveutumistesteissä toimitaan näin.
Sukulaisuussuhteet voidaan määrittää kaikissa roduissa.
POLVEUTUMISTESTIN TULOKSET:
Testin avulla määritetään koirien sukulaisuussuhteet. Testin tulokset on saatavissa noin 1-2 viikon kuluessa näytteen saapumisesta.
Kennelliiton viralliset polveutumistestin tulokset tallennetaan julkiseen tietokantaan ja tuloksista toimitetaan tieto testin tilaajalle.
NÄYTTEET:
Mikrosirutarkistettu poskisolunäyte tai verinäyte EDTA-putkessa (noudatathan näytteenotto-ohjeita).
Suomen Kennelliiton ohje virallista DNA tunnistetta varten.
TESTIN TILAAMINEN:
Jos kyseessä on Kennelliiton virallisen polveutumismäärityksen tekeminen (Kennelliiton koirarekisteriohje 2011, kohdat 3.1 ja 3.2.), tulee käyttää Kennelliiton virallista lähetettä. Huolehdithan, että näytteen ottaa Kennelliiton hyväksymä näytteenottaja ja että koirilta luetaan mikrosiru tai tatuointi. Kennelliiton viralliset lähetteet saatte alla olevista linkeistä:
- Lähete, kun tilataan polveutumismääritys pentueelle
- Lähete, kun tilataan DNA-profilointi yhdelle koiralle
Mikäli haluatte tehdä polveutumismäärityksen tai DNA-profiloinnin ilman, että sitä rekisteröidään Kennelliiton julkiseen tietokantaan (esimerkiksi ulkomaiset tilaajat), laittakaa siitä vapaamuotoinen kirjallinen pyyntö lähetteen mukana, jolloin testitulos toimitetaan vain testin tilaajalle.
Polveutumistestin hinta on 38 €/koira (sis. ALV 23%). Ei aloitusmaksua. Jos tilauksessa on yli viisi koiraa, emme peri käsittelymaksua (7 €).