Suomenajokoirien ataksiatesti
Suomenajokoirilla esiintyy pentuiän ataksiaa eli pikkuaivojen surkastumisesta johtuvia liikkumis- ja koordinaatiohäiriöitä. Ataksian ensimmäiset oireet ilmaantuvat yleensä kahden kuukauden ikään mennessä ja sairaiden pentujen käynti muuttuu hapuilevaksi, koska sekä tasapainon että liikkeiden hallitsemisessa on vaikeuksia. Ataksia pahenee nopeasti ja lopulta myös syöminen käy mahdottomaksi hallitsemattomien pään liikkeiden takia. Sairaat pennut joudutaan lopettamaan yleensä noin kuukauden kuluessa oireiden ilmaantumisesta.
Ataksiaprojektissa on nyt tehty läpimurto. Helsingin yliopistolla ja Folkhälsanilla toimivan prof. Lohen tutkimusryhmässä on paikannettu ja tunnistettu ataksiaa aiheuttava geenivirhe! Sairaus periytyy yhden geenin välityksellä ja vahvistaa aiemman epäilyn peittyvästi periytyvästä sairaudesta. Geenilöydön pohjalta rodulle on nyt kehitetty mutaatiopohjainen geenitesti, jonka avulla suomenajokoirat voidaan testata. Testin perusteella jalostukseen voidaan valita sekä vapaa-vapaa ja vapaa-kantaja -yhdistelmiä.
Geenitestitulokset raportoidaan seuraavasti:
NORMAALI: Koiralla ei ole ataksiageenivirhettä perimässään eikä se sairastu tai periytä sitä eteenpäin.
KANTAJA: Koira kantaa perimässään yhtä kopiota geenivirheestä ja yhtä kopiota normaalista geenistä, eikä se näin ollen sairastu ataksiaan, mutta periyttää geenivirhettä keskimäärin puolelle jälkeläisistään.
SAIRAS: Koiralla on kaksi geenivirhettä perimässään, minkä seurauksena se sairastuu pentuna ataksiaan ja menehtyy.
------------
Lähde: Kyöstilä K et al. käsikirjoitus valmisteilla.